USKONTODIALOGIN TARPEELLISUUDESTA

Sain opettaa pyhien tanssien kurssilla kulttuurikeskus Sofiassa 8-9.9.2012. Ajankohta sijoittuu ortodoksisen kirkkovuoden alkuun, jota juhlitaan Marian syntymän juhlana. Samalla rukoillaan, että jotakin uutta syntyisi meissä. Niin todella kävi, ainakin minun kohdallani. Kurssiin osallistui uskontodialogisesti mielenkiintoinen joukko ortodokseja, kirkkoonkuulumattomia, luterilaisia, henkisyydestä muuten kiinnostuneita.
Kuvassa tanssimme pyhän Sofian kirkossa,jossa vietimme myös liikemeditaatio iltahartauden. Sillä kertaa miehiä( osallistuivat äijäjoogakurssilta ) oli enemmän kuin naisia, josta erityisesti iloitsin. Piirejä muodostui kaksi alttarin ympärille. Tunnelma oli rauhallinen , kynttilät paloivat alttareilla.
VIISAUS RAKENSI ITSELLEEN TALON; TUO TALO OLI KRISTUS ITSE.

Kotiin palatessani sain kuulla ikäviä uutisia maailmalta ja tajusin uskontodialogin merkityksen taas kerran rauhan rakentajana. Tanssi ja liikekieli ovat olleet ihmiskunnan vanhinta yhteenkuuluvuuden tunnetta rakentavaa perustaa. Oma kokemukseni ja havaintoni tästä on viime kesältä, jolloin sain ohjata ryhmää ,jonka osallistujat tulivat 9:stä eri maasta. Kun sanallinen kieli puuttui, yhteys korostui.Onhan tutkimuksissakin todettu, että ne kansat jotka ovat tanssineet, ovat evoluutiossa säilyneet. Rauhaa rakentavana menetelmänä tanssilla ja liikemeditaatiolla on paljon annettavaa nykypäivän hektiselle kultuurille, joka mittaa suorituksia ja korostaa ulkoista.
Tuntemattoman kädestä pitäminen voi olla askel, joka pelottaa, mutta joka ehkä kannattaa ottaa. Oman mielen purkaminen esiintymistä vaativista suoritteista voi kestää aikaa samoin kuin jännitysten laukeaminen kehosta, mutta askle kerrallaan voi vapautua niistä asioista joita on turha selkärepeussaan kantaa. ´Niihin kaikkeen ryhmäkokemus antaa voiman.
Uutisoinnissakin analysoidaan vain Uskonnon merktyksen vähenemistä maailmassa tai lietsotaan vihakuvia toisinajattelvista, mutta vasta työstettyyään omia varjojaan valossa, voi vapautua. Vain tutustumalla toisen taustaan ja tuntemalla itsensä, uskaltaa ottaa  rauhan askeleen. Se ei ole synkretismiä, asioiden sekoittamista, vaan seisomista vakaana totuuden edessä. Nikean uskontunnustuksessakin sanotaan valo valosta, tosi Jumala tosi Jumalasta, syntynyt ei luotu. Siinä puhutaan kielikuvilla samasta asiasta ilman synkretismiä.
Minulle rakkaaksi on tullut tuntemattoman benediktiinimunkin kirjoitus:

Tuntematon benediktiinimunkki, joka oli perehtynyt hindumystiikkaan. Tuli intiaan 1948, kuoli 1973

Dialogi edellyttää kaikilta osapuolilta Jumalan lasten täydellistä vapautta, ihmisellä ei ole siinä mitään menetettävää.

Todellinen keskustelu ei tee kompromisseja totuuden kanssa. Ne jotka tähän keskusteluun osallistuvat, joutuvat varuksettomasti totuuden palvelukseen.

Tämä keskustelu vapauttaa ihmisen kaikista rakenteista, joita hänen historiansa, kielensä ja kulttuurinsa asettavat hänen päällensä.

Se vapauttaa hänet kaikista suojautumiskeinoista ja vääristä turvallisuuden rakenteista, joita hän on itselleen tehnyt.

Se johtaa hänet tunnistamaan totuuden itsessään. Se johtaa hartauden harjoittamiseen hengessä ja totuudessa. Avoimuus keskustelussa, avoimuus toisille pohjautuu avoimuuteen totuudelle itsessä.

Avoimuus toisiin nähden on avoimuutta sille hengelle joka on kaikkialla.

Tämä henki on mukana kaikkien olentojen ytimessä ja ihmisen sydämessä.